Siirtolapuutarhat ei ole vain varakkaan väen harrastus, mutta ne voisivat olla henkireikä vielä useammalle. 🧑🤝🧑
Nyt on keskusteltu siirtolapuutarhojen vuokratonttien sopimusten uusimisesta. Samaan aikaan Helsingin kaupunki päivittää ihan tavallisten asuinkerrostalojen ja omakotitalojen vuokrasopimuksia, mitkä ovat myös nostaneet vuokrien hintoja. On aivan kestämätöntä, että siirtolapuutarhoja ei kohdeltaisi samalla tavalla, koska silloin sen maksavat välillisesti muut helsinkiläiset. ⛔
Jos joku haluaa jatkaa mökkeilyä mutta vaikeaa maksaa korotuksia, niin siihen on olemassa ratkaisu. Ja se on yhteisöllisyys. Mun mielestä siirtolapuutarhoista pitäisi tehdä oikeasti avoimia puistoja parantamalla läpikulkuyhteyksiä ja lisäämällä portteja. Ehdotan että yhdistyksillä on nyt näytön paikka, järjestää kaikille kaupunkilaisille avoimia tapahtumia ja tempauksia, joiden tuotoilla voisi tukea vähävaraisten jäsenten mökkeilyn jatkamista. 🤝
Siirtolapuutarhat ovat arvokas osa Helsingin historiaa ja kulttuuria eikä niitä pidä kaavoittaa asunnoiksi. 🏡
Ei näin, Helsingin Kokoomus! 🙅♂️ Siirtolapuutarhat ei ole vain varakkaan väen harrastus, mutta ne voisivat olla henkireikä vielä useammalle. 🧑🤝🧑 Nyt on keskusteltu siirtolapuutarhojen vuokratonttien sopimusten uusimisesta. Samaan aikaan Helsingin kaupunki päivittää ihan tavallisten asuinkerrostalojen ja omakotitalojen vuokrasopimuksia, mitkä ovat myös nostaneet vuokrien hintoja. On aivan kestämätöntä, että siirtolapuutarhoja ei kohdeltaisi samalla tavalla, koska silloin sen maksavat välillisesti muut helsinkiläiset. ⛔ Jos joku haluaa jatkaa mökkeilyä mutta vaikeaa maksaa korotuksia, niin siihen on olemassa ratkaisu. Ja se on yhteisöllisyys. Mun mielestä siirtolapuutarhoista pitäisi tehdä oikeasti avoimia puistoja parantamalla läpikulkuyhteyksiä ja lisäämällä portteja. Ehdotan että yhdistyksillä on nyt näytön paikka, järjestää kaikille kaupunkilaisille avoimia tapahtumia ja tempauksia, joiden tuotoilla voisi tukea vähävaraisten jäsenten mökkeilyn jatkamista. 🤝 Siirtolapuutarhat ovat arvokas osa Helsingin historiaa ja kulttuuria eikä niitä pidä kaavoittaa asunnoiksi. 🏡 #kuntavaalit2025#sdphelsinki#siirtolapuutarha#asuminen#yhteisöllisyys#kaikenvoitehdäreilummin#harjueihorju @SDP Helsinki